Päivi Maunu / Miraakkeli

Miraakkeli vierailee Keskuspuistossa

Hybridea 2024

Päivi Maunu

”Miraakkeli”-ympäristötaideprojektin materiaalina on Helsingin kaupunkiympäristöstä ja rannoilta kerätty tuulen, sateen ja jään kuljettama lasimateriaali. Materiaalin alkuperää, koostumusta tai lähtöpistettä on vaikea jäljittää. Aikaa ja paikkaa voi arvioida esimerkiksi harmaantuneen pullonkaulan muodosta.

Kuumakäsittelyssä alkuperäinen lasin väri voi osoittautua vihreiden variaatioiksi, ruskeiden kymmeniksi sävyiksi tai tunnistamattoman kappaleen sähkönsiniseksi. Toisinaan materiaalin alkuhämärä paljastuu kristallinkirkkaaksi. Muottimateriaalina olen käyttänyt puhdistettua löytöhiekkaa, jonka muottiominaisuuksia olen kehittänyt vuosien ajan.

Lasiveistosteni vaikutteet ovat luonnonmuodoissa. Tavoittelen moninaisuutta, joka herättää ihmetyksen ja uteliaisuuden. Eläviä toisenlajisia ei ole tarvinnut vangita tarkkailtavaksi eikä pakottaa ”yhteistyöhön” taiteen ja tieteen nimissä.

Tosin työskennellessäni Ahvenanmaan saaristossa, Kökarin vierasateljeessa, keräsin meren pohjasta löytämieni rikkinäisten pullojen pohjia ja muuta lasimateriaalia. Sulatin nämä lasijätteet ja pyrin näin jäljittelemään aitoja luonnonmuotoja. Palautin valmistamani meduusamaiset kappaleet löytöpaikkaansa mereen.

Kuvatessani laseja elävät meduusat ilmestyivät yllättäen paikalle. Näytti siltä kuin ne olisivat olleet kiinnostuneita lasimeduusoistani. Meduusat tulivat osaksi teokseni tapahtumista ja antoivat näin ympäristöteokselle lopullisen ajallisen ja aineellisen muodon.

Hybridea-projektin myötä on ollut kiinnostavaa kokeilla, miten makeavetinen puroympäristö vaikuttaa teoksiin ja teokset puron elämään.

lasiveistos purossa

Päivi Maunun tilapäinen ympäristötaideteos Miraakkeli oli esillä tiistaina 11.6. 2024 klo 16-20 Helsingin Keskuspuistossa lähellä Länsi-Pasilaa sijaitsevassa purossa. Teoksen sijaintipaikka näkyy allaolevista karttakuvista.

kartta teoksen Miraakkeli sijainti
kartta miraakkelin sijainnista

MERILASI
https://harakka.fi/metazoo-merilasia/
https://harakka.fi/maneetti-merilasia/
https://harakka.fi/mariaanit/

https://www.researchcatalogue.net/view/797606/797607
https://www.dinacon.org/2019/10/15/shedding-ones-skin-in-a-new-era/

http://www.painters.fi/taiteenhankintamalli/esimerkkeja-taideprojekteista/maunu-paivi/

Kommentit